Koulutyö on sukunut mallikkaasti ja uutta koulua suunniteltu ahkerasti. Lähiaikoina koulun piha-alueella alkaa tapahtumaan ja maisema muuttaa muotoaan. Ihastu Ihastjärveen -hanke kyläyhdistyksen koordinoimana on polkaistu käyntiin ja projektipäällikkö Vikke on aloittanut työnsä. Koko kylä alkaa pikku hiljaa saada tsempin päälle. Erityisen ilahtunut olen ollut aktiivisuudesta, jota on erityisesti tullut oppialiden ja huoltajien taholta erilaisten tapahtumien suunnittelussa. Olen ylpeä yhetisöstämme ja siitä, että teemme yhteiseksi hyväksi.

Tulevana lukuvuonna koulutyömme käynnistyy Kalevankankaan koululla neljän luokanopettajan ja kahden koulunkäyntiavustajan sekä Merjan voimin. Oppijoita koulussamme syksyllä tämän hetkisen tiedon mukaan on 57. Varsin mukavan oloinen ja kokoinen poppoo oppii, kasvaa ja kehittyy yhdessä myös tulevana lukuvuonna.

UUsi koulumme valmistuu tammikuussa 2012 ja kauan odotettu hetki koittaa. Ihastjärveläiset lapset pääsevät nauttimaan liikuntatilojen iloista ja asianmukaisista opetustiloista. Myös kyläläiset saavat kokoontumistilat käyttöönsä. Erityisen mielenkiinnolla olen seurannut pihasaunan siirtotalkoita, joihin kylämme rakennusalan ammattilaiset ovat todella ahkerasti osallistuneet. Hienoa!

26.5.2011 Lähdemme koko kylän voimin kevätretkelle Kotkaan. Matkaan lähtee 92 henkilöä. 28.5. klo 8 alkaen pidämme talkoot, jolloin tyhjennämme koulua, siirrämme pihasaunan ja pidämme koulun irtaimiston huutokaupan. Ti 31.5. klo 18 alkaen vietämme Iltahetkiä Ihastjärvellä. Ohjelmassa pesäpalloa, yhteislaulua, kirpputori, uuden koulun toimintaideoita, ikäihmisten kohtaaminen, luontopolku jne. Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi toimintoihimme mukaan!

Aurinkoisin kevätterveisin Jaana