Eilen 15.9. sekä tekninen lautakunta että opetuslautakunta käsittelivät alustavia talousarvioesityksiään. Ilahduttavaa molempien lautakuntien käsittelyssä oli se, että Ihastjärven kyläkoulu on investointiohjelmassa ja sen rakentamista kiirehditään. Kustannusarvio uuden koulun rakentamiseksi on 2,3milj. euroa ja se ajoittuu vuosille 2010-2012 teknisen lautakunnan hyväksymässä investointiohjelmassa. Vanhan koulun peruskorjaaminen ja laajentaminen on tässä vaiheessa unohdettu, sillä se ei ole kannattavaa. Nyt tätä talousarviopakettia lähtee käsittelemään kaupunginjohtajan johdolla kaupungin ylin virkamiesjohto ja kaupunginhallitus ja lopuksi valtuusto. Uskon ja luotan siihen ja toivottavasti kaikki päättäjät ovat sitä mieltä, että koulumme rakentaminen lähtee käyntiin 2010, kun hankesuunnitelma on saatu valmiiksi ja hyväksytyksi

Päättäjille on mahdollisuus ensi keskiviikkona tulla tutustumaan kylämme ja koulumme menoon. Tuo kutsu on saanut positiivista palautetta ja se on ainakin mukavan erilainen tapa lähestyä päättäjiämme ja virkamiehiämme. Toivottavasti saamme heitä runsain joukoin paikalle ja pääsemme viestittämään kylämme ja koulumme sanomaa!

Kaupunkimme strategiassa on kirjattuna vireä maaseutu. Parhaimmillaan siihen tavoitteeseen päästään tukemalla aktiivisia kyliä, kuten Ihastjärveä. Merkittävä asia kylällä on kyläkoulu ja sen tuomat mahdollisuudet. Mielestäni tämä kyliinkin satsaaminen on oiva osoitus kaupunkimme päättäjiltä siihen, että Mikkelimme nähdään myös maaseutukaupunkina. Lisäksi tarjoamme lapsiperheille vaihtoehtoja koulupaikoiksi ja maineemme vetovoimaisena kaupunkina korostuu.

Myötätuulessa mennään!

Jaana