Lukuvuosi 2009-2010

Virkistävä ja rentouttava kesä on takana ja on jälleen aika palata arkisen koulutyön
pariin. Koulun väki on jälleen valmis vastaanottamaan oppilaat. Erityisen lämpimästi
toivotamme tervetulleiksi uudet eskarit, varsinaisen koulutyönsä aloittavat ekaluokkalaiset sekä kylällemme muuttaneet uudet oppilaat perheineen. Toivomme kaikille mukavaa ja turvallista kou-lunaloitusta. Meillä kaikilla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön, johon on mukava tulla aa-musta toiseen. Henkilöstö tekee omalta osaltaan kaikkensa, että tähän tavoitteeseen päästään aivan jokaisen oppilaan kohdalla. Oppilailla on luonnollisesti oma vastuunsa tämän tavoitteen toteutumisessa. Aloitetaan lukuvuosi positiivisesti toisiamme kannustaen ja toisistamme huolehtien.

Uusi lukuvuosi tuo mukanaan kauan odotetun koulun tilojen suunnittelun toteuttamisen ja eteenpäin viemisen kaupungin päätöksenteossa. Uskomme, että päättäjiltä löytyy tahtotilaa kunnostaa ja remontoida koulumme tilat asianmukaisiksi opetussuunnitelman mukaisen oppimisen ja opettamisen toteuttamiseksi. Aktiivinen työ yhdessä kylän ja kyläläisten kanssa on tuottanut tulosta tonttimarkkinoinnissa ja oppilasmäärämme kasvussa.


Jotta kouluun kulkeminen ja koulun alueella liikkuminen olisi turvallista, on syytä jälleen muistuttaa koulun aloitukseen liittyvistä tutuista asioista. Huolellisuus ja maltti koulumatkoilla ovat elintärkeitä ja on hyvä keskustella liikenneasiat kotona vielä kerran. Pienimpien kanssa on syytä käydä koulureitti läpi yhdessä ja bussissa ja taksissa matkustavien on hyvä kerrata matkustusohjeet. Pyörällä liikuttaessa on syytä muistaa, että kypärän käyttö on nykyään pakollista. Varsin nopeasti havahdumme myös hämäriin syysaamuihin. Tällöin heijastimen käyttö on ensiarvoisen tärkeää. Heijastin reppuun tai hihaan tai molempiin kiinnitettynä on halpa ja vaivaton tapa huolehtia turvallisuudesta. Meidän vanhempien osalta on tärkeää se miten liikumme autoillamme yleensä ja etenkin koulun ympäristössä. On muistettava, että koulun läheisyydessä on aina oltava normaaliakin valppaampi ja huomioitava pienet liikkujat. Oppilaita kouluun tuotaessa tai koulusta haettaessa on hyvä muistaa muutama perussääntö: jätä oppilas / nouda oppilas joko koulutiellä olevalle bussipysäkille tai koulun kentän pysäköintipaikalle. Luonnollisesti toivomme, että mahdollisimman moni oppilas kulkee kouluun tai bussipysäkille/taksipysäkille jalan tai pyörällä; näin edistämme oppilaan terveyden ja fyysisen kunnon vaalimista.

Huomioikaa myös, että koulun tiloihin on koulupäivän aikana vapaa pääsy, joten matkapuhelinten tai muiden arvoesineiden kouluun tuonnin tarvetta tulee tarkoin harkita. Huoltajat olette tervetulleita seuraamaan opetustamme ja osallistumaan yhteisiin tapahtumiimme! Koulutyötämme voi seurata myös blogistamme osoitteesta http://ihastjarvi.vuodatus.net. Koulun blogiosoite tulee vaihtumaan syyskuussa, muutoksesta ilmoitetaan koteihin. Haluamme tehdä tästä vuodesta elämäniloisen ja onnistumisen elämyksiä ja kokemuksia lapsille ja oppijoille tarjoavan yhteistyössä teidän kotien ja huoltajien kanssa.

Hyvää lukuvuotta 2009-2010!
Koulun henkilökunnan puolesta

Jaana Strandman
Ihastjärven koulun rehtori

Tervetuloa koulumme toimintaan mukaan!