Kylän kehittämisiltapäivään kokoontui noin kolmisenkymmentä kyläaktiivia. Mukana oli myös kaupunkimme kehitysjohtaja Soile Kuitunen. Tarkoituksena oli viedä aikaisemmissa kehittämisilloissa esiintulleita ideoita käytännön tasolle. Rantasen Manu ohjasi työskentelyä ja siitä saatiinkin aikaiseksi mukava yhteinen kesksutelu. Keskeisiksi käytännön tasolle vietäviksi ideoiksi nousivat koulun remontoiminen ja lisärakentaminen, joka päätettiin jättää tässä tilaisuudessa ryhmätöiden osalta pois ja siihen palataan ihan erikseen. Muiksi aiheiksi nousivat kylän sosiaalinen toiminta ja tapahtumat, järvi ja uimaranta sekä Länsi-Savon aamujakelu ja tieto- ja viestintätekniikka. Näistä pääsimme ryhmäytymään kukin itseään kiinnostavaan ryhmään ja tuloksena oli, että tapahtumista kootaan yhteinen tiedote, joka tavoittaa myös kesäasukkaat paremmin ja käytetään jo olemassaolevia mainostauluja näkyvämmin ja tienvarsimainoksia. Tulevia tapahtumia ovat  rakenna-asu-sisusta -messuille osallistuminen (huhtikuussa Mikkelin jäähalli), kyläkiertoajelu la 9.5., Ihasttori Rokkalan kaupan pihassa 4.7., iltamat 24.7. ja myllykirkko, rantaonginta Harjukosken myllyllä. Tarkemmat ajankohdat selviävät myöhemmin. Mutta varsin vilkkaalta tapahtumat näyttävät. Soile Kuitunen nosti esiin sen, että miten kaupungin keskushallinto voisi olla mukana näissä kylän tapahtumissa ja kehittämisissä. Siinäpä miettimistä! Keskeisenä  mietinnän asiana nousi esiin myös pitkänomaisen kylän ihmisten yhteensaattaminen, mutta jospa nämä yhteiset tapahtumat tavoittaisivat yhä enemmän ihmisiä jatkossakin. Järvi ja uimaranta -ryhmä meittivät kylän yleistä uimarantaa, joka voisi olla Harjukosken myllyn rannassa ja sitä selvitellään eteenpäin. Oltiin myöskin huolestuneita niin Kyyveden kuin Ihastjärvenkin rehevöitymisestä ja päätettiin selvitellä tilannetta ympäristökeskuksesta, mitä olisi tehtävissä ja miten me kaikki, myös mökkiläiset voisimme huolehtia esim. jätevesiemme käsittelystä. Kolmas ryhmä päätti kyläyhdistyksen nimissä kirjoittaa Länsi-Savolle lehden aamujakelusta koko kylälle. Selviteltäväksi ehdotettiin myös tietoliikenneyhteyksien parantaminen ja nopeuttaminen. Mielestäni erittäin hyviä konkreettisia toimia saatiin työstetyksi. Kyläyhdistys hallituksen kokouksessaan tulevana tiistaina vetää asiat yhteen ja ryhtyy toimiin ja delegoi tehtäviä eteenpäin. Myös tonttien etsintä myyntiin jatkuu tulevalla viikolla. HYVÄ! HYVÄ!